Edellisessä kirjoituksessa Suomen virallinen mökkiblogilista kerroin aloittavani kattavan mökkiblogilistan rakentamisen. Listalla on jo 30 mökkiblogia. Jos sinulla on tai seuraat jotain blogia, joka ei listalla vielä ole, niin vinkkaa kyseisen postauksen kommenttikentässä ja lisään blogin listalle.
Samaisessa kirjoituksessa mainitsin, että Suomessa oli tilastokeskuksen mukaan vuonna 2019 yhteensä 511 900 kesämökkiä. Mökkikanta oli vuodessa kasvanut yhteensä 2100:lla mökillä, koska vuonna 2018 mökkiluku oli 509 800.
Kesämokkien määrän kasvu hidastunut
Kesämökkien määrä kasvaa edelleen vuosi vuodelta, vaikka kasvuvauhti on merkittävästi hidastunut 80- ja 90-lukuun verrattuna.
Syynä on varmasti yksinkertaisesti esim. rantatonttien nykyinen vähyys. Vaikea on uudistuotantoa rakentaa, jos hyviä rakennuspaikkoja ei enää samassa mittakaavassa ole vapaana kuin aikaisempina vuosikymmeninä. Toisaalta vapaa-ajan asuntoja sekä muutetaan vakituisiksi asunnoiksi että päinvastoin.

Tilastokeskuksen mukaan viime vuosina on rakennettu enää noin 2000 uutta vapaa-ajan asuinrakennusta vuodessa. Luvussa on merkittävä muutos, kun vielä 2000-luvulla lukumäärä oli keskimäärin 4000 uutta vapaa-ajan asuntoa vuosittain.
Maakunnista mökkejä eniten Varsinais-Suomessa ja Etelä-Savossa
Maakunnista eniten mökkejä vuonna 2019 oli Varsinais-Suomessa ja Etelä-Savossa. Molemmissa maakunnissa oli noin 50 000 kesämökkiä.
Vähiten kesämökkejä oli Keski-Pohjanmaalla, mutta sielläkin yhteensä 4 100 kappaletta.

Kesämökkien keskikoko 49 neliötä ja omistajien keski-ikä 63 vuotta
Ei ole yllätys, että nykyään uutta mökkiä rakentava haikailee selkeästi koko mökkikannan keskikokoa suurempaa mökkiä.
Kaikkien Suomessa olevien mökkien keskikoon ollessa 49 neliötä, oli vuosina 2000–2009 rakennettujen kesämökkien keskimääräinen pinta-ala jo 65 neliötä. Tilanne on jatkunut tämänkin jälkeen samana, sillä 2010–luvulla rakennettujen vapaa-ajan asuinrakennusten keskimääräinen pinta-ala oli jo 71 neliötä.

Kaikkien mökinomistajien keski-ikä vuonna 2019 oli 63 vuotta. Kuitenkin uusien, vuonna 2019 valmistuneiden kesämökkien omistajien keski-ikä oli 54 vuotta. Alle 40-vuotiaita omistajia oli noin 24 000 eli vain 6 prosenttia kaikista mökinomistajista.
On erittäin mielenkiintoista, että kesämökin omistaviin asuntokuntiin kuului vuonna 2019 yhteensä lähes 816 800 henkilöä. Suhteutettuna koko Suomen väkilukuun vuoden 2019 lopussa eli 5 525 292 henkilöön, tarkoittaa tämä 15% suomalaisista.
Vau! Suomalaiset ovat mökkikansaa myös lukujen valossa.